maanantai 11. helmikuuta 2013

Sohvan talvinen asu



Sohvamme on vielä talvitamineissaan, vaikka kovasti jo tekisi mieli korvata pörröiset tyynyt keväisemmillä versioilla. Mietin myös, pitäisikö verhoille tehdä jotakin.



Olen tehnyt muutaman keväisen hankinnan, mutta vielä ajattelin malttaa hetken ennen kuin sohvamme saa uuden ilmeen. Yleensä en kovin paljon vaihtele sisustusta vuodenaikojen mukaan (joulu taitaa olla poikkeus kuusineen päivineen) vaan enemmänkin fiiliksen mukaan. Tänä vuonna kuitenkin kesän kaipuu on iskenyt todella ajoissa ja saan voimaa odotella lämmintä vuodenaikaa suunnitteluhetkistä, joita sohvannurkassa vietän. Tai no, parantumaton kesän kaipuu lienee sisäänrakennettua kohdallani; ei se mitenkään poikkeuksellisen aikaisin tänä talvena tullut.



Olen lueskellut mm. äitini vuosien varrella säästämiä Riviera Maison -kuvastoja ja poiminut ideoita. Sanonta "ihminen on onnellisimmillaan odottaessaan jotakin" ei mielestäni ole ihan tuulesta temmattu.

2 kommenttia:

  1. Siis noi hopeanväriset verhot on just semmoset mitä olen etsinyt. Mistä ne on? onko silkkiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastasinkin jo toiseen kommenttiisi, mutta verhot ovat tosiaan silkkiä ja Stockan valikoimaa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!