maanantai 30. syyskuuta 2013

Syksy

Syysaiheisia postauksia tulee nyt joka tuutista, mutta koittakaa kestää :) Tein pientä "inventaariota" siitä, miten tämä vuodenaika näkyy meillä kotona. Kovin suurten asioiden sijaan pieniä on sitäkin enemmän.

Kynttilät on kaivettu varastoista ja vielä pitäisi pientä täydennystä tehdä. Suosikkini tällä hetkellä on Joik:n vaniljantuoksuinen kynttilä. Näitä pitää olla aina reservissä.

Olen ottanut esille jo osan villaneuleistani. Benettonin neuletakeissa on kivana yksityiskohtana helminapit, jotka ovat mielestäni ihanat. HM:n cashmere-neulepaidat olivat suosikkejani viime talvena, toivottavasti niitä tulisi valikoimiin myös tänä vuonna..

Aamutohvelit odottavat käyttöönottoa. Meillä on kyllä lattialämmitys, mutta näillä pehmeillä toffeleilla on ihana viipottaa pitkin taloa.

En oikein ole nilkkuri-ihmisiä, mutta kaipa nämä voidaan sellaisiksi lukea? Vartta on kyllä vähän enemmän kuin nilkkaan asti, mutta saappaatkaan ne eivät ole.  No, syyskengät joka tapauksessa on otettu käyttöön.

Ulos ovesta lähtiessä on pakko muistaa myös huivi. Vielä pärjää aika ohuilla versioilla, niitä villaisia ehtii kyllä sitten pitämään kyllästymiseen asti kunhan ilmat vielä viilenevät.

Huomaan kaipaavani sisäistä lämmikettä enenevässä määrin.  Päivän aikana kuluu monta kuppia teetä. Ihan vielä ei ole glögiaika.

Aikaa kuluu enemmän koneen ja lehtien ääressä kuin kesällä.

Pellavaiset tyynynpäälliset saattavat pujahtaa varastoon odottamaan ensi kesää, jos vain löydän sopivat talvisemmat päälliset. Vielä en ole varsinaista metsästystä edes käynnistänyt.



Katalogit ja lehdet ovat täynnä syysvaatteita. Näitä on kiva lueskella ihan vain inspiraatiomielessäkin. Olen päättänyt, että kiinnitän jatkossa enemmän huomiota ostokäyttäytymiseeni ja yritän hyödyntää jo olemassa olevia vaatteita niin pitkälle kuin mahdollista.

Keittiön kaapeilla

Napsin hetken mielijohteesta muutaman kuvan keittiön kaappiemme sisällöstä. En tiedä kuinka mielenkiintoinen tällainen postaus on, mutta menköön nyt kun kaapit näyttivät niin kivoilta pienen järjestelyn jäljiltä. Meillä suurimman kaappitilan haukkaavat astiat, joten varsinaisille ruokatarvikkeille ei jää tilaa kuin kahden kaapin verran. Ihan hyvin ollaan tällä määrällä kyllä pärjätty.

Olen ottanut jokin aika sitten ruokavaliooni kookosöljyn, jota käytän muun muassa paistamiseen sekä erilaisten smoothiejuomien joukossa. Tykkään kovasti!



Teetä kuluu joka päivä useamman kupillisen verran.

Laittelin viime talvena suurimman osan kuivamuonista näihin Ikean muovipurkkeihin, jotka olen jo kertaalleen joutunut uusimaan. Ja ei, vika ei ollut Ikean vaan Dymon! Olin kirjoittanut kaikkiin purkkeihin nätisti mitä ne sisältävät, mutta kun halusinkin vaihtaa johonkin purkkiin toisen ruoka-aineen, ei Dymotarra suostunut enää irtoamaan. Tai no irtosihan se osittain, mutta varsin epäsiististi. Sitähän kaltaiseni perfektionisti ei voinut sietää. Eli vaihtoon menivät kaikki purnukat.


Onko teillä keittiön kaapit järjestyksessä vai tuppaavatko tavarat olemaan siellä hujan hajan? Itse joudun aina välillä tekemään pienen ryhtiliikkeen, mutta yleisesti ottaen yritän pitää kaikki paikoillaan.


lauantai 28. syyskuuta 2013

Asustehaaveita





Haaveilen tällä hetkellä parista ajattomasta jutusta, joille olisi kovasti tarvetta. Ensinnäkin olen
kyllästynyt kutittaviin villakaulaliinoihin, joita ei voi käyttää kuin takin päällä. Minulle sopivin materiaali taitaa auttamatta olla cashmere, sillä se tuntuu niin ihanan pehmeältä ihoa vasten. Lisäksi olen järkeillyt asian siten, että kun omistaa yhden hyvän huivin, joka sopii sävyjensä puolesta kaikkeen ei muuta tarvita! Saattaahan olla, että kyllästyminen iskee jossakin vaiheessa, mutta uskon, että olisin jo siihen mennessä käyttänyt Burberryn vaaleaa kaulaliinaa koko rahan edestä. Se on keikkunut toivelistallani jo jonkin aikaa, joten en usko että hankinta menisi pieleen.

Toiseksi tarvitsisin pienen lompakon, jota olisi kätevä kuljettaa matkoilla ja pienissä käsilaukuissa mukana. Tämänhetkinen "matkalompakkoni" vetelee viimeisiään eikä ihme, sillä se on hankittu varmaankin yli 6 vuotta sitten Espanjasta. Louis Vuittonin Coin Purse olisi tähän tarkoitukseen aivan mainio, sillä sisällä on muutama paikka luottokortille ja tilaa myös käteiselle. Saas nähdä toteutuvatko nämä haaveet.

torstai 26. syyskuuta 2013

Söpöläiset

Nyt on aika paljastaa mitä salaperäisessä punaisessa laatikossa oikein onkaan. Yksi pieni unelma töteutui ja uskon, että tästä riittää iloa pitkään :)





Olen aivan uusien flip flopieni lumoissa! Varmaan hullua näin syksyä vasten intoilla varvastossuista, mutta katsokaa nyt näitä! Olen säästänyt näitä varten jo jonkin aikaa ja nyt oli mahdollisuus ne viimein ostaa, olkoonkin vuodenaika mikä tahansa. Sitä paitsi, meillä on ensi viikolla tulossa mieheni triathlon-harrastuksen vuoksi pieni loma Barcelonaan, joten toivon mukaan säät sallivat uutukaisteni käytön. Ja vaikka ei sallisikaan, niin minähän käytän näitä!


Olenkin jo aiemmin kertonut blogissa, että poden parhaillaan pahimman luokan rusettikuumetta. En tiedä vielä ruokkiiko tämä hankinta sitä entisestään, todennäköisesti :) Mutta ehkä tuo myös pientä helpotusta kun saa näitä ihastella. Näissä kuvissa tossukoiden sävystä tulee jostain syystä mieleeni suklaapehmis, nam!



Laatikko ja sen sisältö oli pakattu kauniisti ja mukana tuli vielä kiva kenkäpussikin, jonne tossut on kätevä sujauttaa matkalaukkua pakatessa. Tällaiset pienet asiat, jotka eivät loppujen lopuksi paljon vaadi, tekevät ostokokemukseen sen viimeisen silauksen. Onhan paljon kivempi pakata kengät merkin omaan pussukkaan kuin Alepan muovikassiin, vai mitä sanotte?

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Terveisiä Valentinolta



Tällainen laatikko pyörii vaatehuoneessa, raotan sisältöä hieman myöhemmin ;) Sitä on jo täällä ihasteltu.

Jotain pehmeää

Olen pantannut uuden torkkupeittoni esille ottoa jo viikkoja, sillä ilmat eivät ole olleet vielä tarpeeksi syksyiset. Viime viikolla kuitenkin annoin periksi ja kaivoin peiton esille rahin sisältä, missä sitä piilottelin. Se vilahtikin jo aiemmin Kotosalla-postauksessa.

Ostin pehmoisen torkkupeiton Askosta ja sen merkki on Eightmood. Sain sen niin hyvällä
alennuksella, etten voinut ohittaa tilaisuutta ja oikeastaan olinkin haaveillut vastaavasta lämmittäjästä jo jonkin aikaa.  Nyt torkkupeitto on löytänyt oman paikkansa nojatuolin käsinojalta, josta se on helppo napata käyttöön vilun yllättäessä.

Sama Bornoholm torkkupeitto näyttää olevan vieläkin tarjouksessa ja sitä on saatavana kolmessa eri värissä: mustana, harmaana ja valkoisena. Veikkaan, että tämän peiton alla tullaan viettämään yksi jos toinenkin hetki tänä talvena kuumaa juomaa hörppien ja kirjaa lukien tai tv:tä katsellen. Joko te olette vuoranneet sohvanne torkkupeitoilla ja muilla pehmeillä jutuilla?
 

tiistai 24. syyskuuta 2013

Tyynyjä ja tuoksukynttilöitä








Tyynyt ja kynttilät kuuluvat syksyyn eikö niin? Nyt tekisi mieli vähän täydentää kokoelmia parilla tarkoin harkitulla yksilöllä. Olen todellinen tuoksukynttiläfriikki, mutta pyrin ostamaan aina kun mahdollista sellaisia kynttilöitä, jotka on tehty kasvivahoista ja joissa on käytetty luonnollisia tuoksuja keinotekoisten sijaan. Jokin aiemmassa Syksyn must have -postauksessa näkynyt Voluspan* kynttilä on ainakin pakko hankkia. Tine K:n kynttilöitä olen myös yrittänyt tutkailla, mutten ole vielä täysin päässyt selvyyteen niissä käytetyistä aineososista. Mitä tuikkukippoihin tulee, päätin pyhästi viime kirppiskeikan yhteydessä pysytellä niistä erossa. Tarkemmin sanottuna määräsin itselleni totaalisen ostokiellon. Mutta minkäs teet kun nuo Tine K:n ihanat kipposet houkuttelevat niin kovasti! Vai tyytyisinkö vain jo olemassa oleviin Kivi-tuikkuihin?
Hankkiuduin kirpparilla eroon myös läjästä sisustustyynyjä, joita en kokenut enää omikseni. Nyt houkuttaisi Day Homen tekstityyny. Meillä ei ole tainnut ikinä olla pitkulaista tyynyä, joten ne näyttävät jänniltä. Myös yllä oleva HM Homen ihana röyhelöreunainen pellavatyyny voisi olla hyvä vaihtoehto. En tiedä olisiko tekstityyny minulle hieman liian rohkea (hui), vaikka toisaalta tekisi kovasti mieli repäistä ja hankkia jotain itselle epätyypillistä. Taannoin pohdiskelin tekstitaulujen hankkimista, mutten ole päässyt asiassa eteenpäin kun en ole varma... Mitä sanotte, olisiko meillä paikka tekstityynylle?

maanantai 23. syyskuuta 2013

Herkullinen lauantai


Sain lauantaille kutsun viettämään iltaa neljän ihanan ladyn kanssa shampanjan ja jälkkäreiden merkeissä. Menulla oli kuusi (kyllä, luit oikein!) erilaista jälkiruokaa ja illan emäntä oli kyllä ylittänyt kaikki odotukset niitä väkertäessään.

Päät pyörällä maistelimme kaikkia ihania herkkuja, nyt kun vielä muistaisi mitä kaikkea ne sisälsivätkään :) Yllä ainakin vaniljan ja kookoksen makuinen pannacotta, joka hiveli niin nakö- kuin makuaistiakin. Pidän kovasti korkeista maljoista tarjottavista jälkiruuista, niistä tulee jotenkin ylellinen vaikutelma.


Red velvet -juustokakku ja sitruunaleivokset olivat suussasulavia, joskin aivan eri tyyppisiä keskenään. Menu oli suunniteltu siten, että kirpeät ja raikkaat maut vuorottelivat täyteläisten ja makeiden makuelämysten kanssa.

Suklaapallerot...no, voitte vain kuvitella! Namia!

Menun viimeisteli raikas ananas-basilikasorbet, joka oli täydellinen loppuhuipennus ihanalle jälkiruokakimaralle. Ilta oli erittäin onnistunut, mutta ihan joka lauantai ei tällaisia herkutteluiltoja voi viettää, heh! Ehkä ensi kerralla kokoonnumme kevyiden naposteltavien äärellä? Kiitos vielä kerran M ♥

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Nude syysasu



Aiemmasta Style Inspiration -postauksesta innostuneena kasasin yhden ihanan asukokonaisuuden näytille. Tässä yhdistyvät naisellisuus korkkareiden ja korujen muodossa sekä toisaalta pehmeys ja mukavuus, joita taas edustavat muhkea neule, rento pipo sekä lämmittävä huivi. Huomaa pieni rusetti Moschinon laukun yläreunassa! Aivan syötävän söpö <3 Rusetti-innostukseni senkun jatkaa kasvamistaan.


Omasta kaapissani ei vielä olekaan beigejä housuja, jotka kyllä kovasti tekisi mieli hankkia; ne kun taipuvat moneen. Rannerenkaat voisin korvata kätköissäni olevilla helmikoruilla ja kaulaan kietaista Guccin huivin. Kengiksi kelpuuttaisin Ted Bakerin luottokorkkarini ja neuleen virkaa saisi toimittaa Onlyn luonnonvalkoinen versio. Pipoja en ole ihan vielä ehtinyt/viitsinyt kaivaa esille.Mutta näillä pääsee jo alkuun syysasun kokoamisessa, vai mitä?

perjantai 20. syyskuuta 2013

Puuhastelua pukeutumishuoneessa

Olen alkanut pikkuhiljaa valmistella pukeutumishuonetta syyskuntoon. Vielä on yksi matka tiedossa ensi kuussa, joten ihan kaikkia kesävaatteita en ole pakannut pois. Syysvaatteet kuitenkin valtaavat jo enemmän tilaa ja piakkoin käyttöön pääsevät myös toukokuussa Miamista ostamani Ralph Laurenin palmikkoneuleet sekä paitapusero.

Minulla on nyt menossa pukeutumisessa rusettikausi ja kaikeksi onneksi omasta kaapista löytyikin tämä kiva Tosca Blun rusettihuivi, jonka olen viime vuotiselta Italian matkalta ostanut. Rusettivyö taas on useamman vuoden takainen löytö New Yorkista.

Rusettipantoja säilytän meikkipöydällä olevan Riviera Maisonin kakkuvadin yläosassa, josta on helppo napata sopiva yksilö käyttöön.



Järjestelin vähän meikkipöytääni ja siivosin turhat tavarat pois näkösältä. Sytytinpä meikatessani ensimmäistä kertaa tänä syksynä kynttilän! Joikin kynttilöissä on sitten ihana tuoksu. Vaaleanpunainen kynttilä sopii hyvin muutenkin tyttömäiseen ympäristöön.