maanantai 25. marraskuuta 2013

Kasvojenhoitorutiinit

Olen viimeaikoina kärsinyt hieman näppyläisestä ja epäpuhtaasta mutta kuitenkin kosteusköyhästä ihosta, joten olen joutunut kiinnittämään todella tarkasti huomiota ihonhoitotuotteisiin.


Yrityksen ja erehdyksen sekä lukuisien menetettyjen eurojen jälkeen olen löytänyt iholleni parhaiten sopivat tuotteet, jotka eivät ärsytä sitä. Patyka Absolis Piparminttu -puhdistusvaahdon* ja  Patyka Absolis Floral Rose Water -kasvoveden* ostin kesällä syntymäpäivälahjaksi saamillani rahoilla. Patykaa on kehuttu paljon ja jos nyt aivan rehellinen olen niin vaikuttipa ostopäätökseen hieman myös tuotteiden kaunis ulkomuoto. Myös itse tuotteet ovat kuitenkin osoittautuneet ihaniksi.


Kosmetologin suosituksesta valitsin noin kuukausi sitten L'atélier des Délices Sensi Lightweight Cream* -voiteen kosteuttamaan ihoani niin päivisin kuin öisinkin ja iho on selkeästi rauhoittunut. Tätä voideltta uskallan suositella kaikille, sillä oma ihoni reagoi todella herkästi useisiin luonnonkosmetiikan voiteisiin pukkaamalla näppylöitä ja tukkeumia. Saman sarjan kosteuttavaa naamiota* käytän kerran viikossa. Naamio tuoksuu ihanasti toffeelle ja jättää ihon pehmeäksi. Minun ihoni imaisee naamion 15 minuutissa lähes kokonaan, joten lisäkosteutus tulee todellakin tarpeeseen.


Ennen naamiota on käytössä 66°30 Purity Cycle -kuorintanaamio*. Tämä on todellinen helmi, jota suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, et pety! Tuote on tarkoitettu alunperin miehille, mutta voivat sitä naisetkin käyttää. Rakeet ovat uskomattoman hienojakoisia ja tuote puhdistaa kuin unelma! Tuoksukin on miellyttävä. Tämä jos mikä on koukuttava tuote, mutta yritän kuitenkin malttaa mieleni ja käyttää sitä vain kerran viikossa kuten olen ohjeet saanut. En voi hehkuttaa tuotetta tarpeeksi!




Seuraavina ostoslistallani ovat L'atélier des Délices Sensi Rauhoittava Kasvoseerumi* sekä L'atélier des Délices Kasvojen puhdistusneste*. Olen aiemmin käyttänyt joitakin seerumeita, mutta en sen jälkeen kun olen siirtynyt luonnonkosmetiikkaan noin vuosi sitten. Ikää on kuitenkin sen verran, että seerumi olisi varmasti paikallaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!