maanantai 6. tammikuuta 2014

Saunaosasto

Otsikko antaa kuvan jostakin hyvinkin hulppeasta tilasta, mutta en voinut vastustaa sanan käyttämistä. Meidän saunamme on kylläkin aika tavallinen. Sain jokin aika sitten piitulta toiveen postata myös tästä osasta kotiamme, se kun ei ole blogissa vielä aiemmin näkynyt.

Kun muutimme tähän taloon, oli kylppärin ovena puinen kauhistus, josta tuli mieleen lähinnä mökkisauna. Vaihdoimme sen oikopäätä kauniiseen maitolasiseen oveen. Ovi päästää mukavasti läpi valoa.

Suihkutila on aika avara ja joskus onkin käynyt mielessä, että nämäkin neliöt olisi voinut käyttää kenties johonkin muualle.Tykkäämme kuitenkin siitä, että suihkuja on kaksi. Näin molemmat saavat pitää omat "säätönsä" niin veden lämpötilan kuin suihkun asennonkin suhteen.

Emme ole mitään hurjia saunojia, senpä vuoksi saunan sisustukseen ei ole panostettu valkoisia kiuaskiviä kummemmin. Tosin en pistäisi pahakseni, vaikka sauna olisikin jonakin päivänä täysin valkoinen. Sitä päivää taitaa kuitenkin olla turha odottaa ihan lähitulevaisuudessa. Valkoiset saunatekstiilit olen hankkinut Zazasta, Tallinnasta, ja tykännyt tosi paljon. Esimmäisen kuvan Bath-matto on ostos Stockmannilta muutaman vuoden takaa.

4 kommenttia:

  1. Mukavan avaraltahan se näyttää :) Minulla oli samoja postausajatuksia tänään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan avaraa kyllä on, mutta ei tämä mikään spa kuitenkaan ole (höh) :)

      Poista
  2. Ihan kivaltahan tuo saunaosasto näytti.Mitäpä sitä turhia sisustaa, kun siellä käväistään vain lämmittelemässä ja suihkussa. Ihana kun molemmilla on omat suihkut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aika perushan tämä on, mutta ihan toimiva. Aiemmin haikailin ammetta, mutta jossakin hotellissa kokeilin pitkästä aikaa eikä se oikein tuntunutkaan kummoiselta, jaksoin olla ehkä 10 min. Ammehaaveet siis jäivät :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!