sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Seilaavat tavarat

Muutama juttu on pyörinyt jo jonkin aikaa ruoka- ja tiskipöydän väliä. En malta laittaa näitä tavaroita kaappiin, sillä ohi kulkiessa saattaa saada vaikka minkälaisen idean! Haluan siis, että ne ovat näkösällä mahdollisen inspiraation varalta.

Korallille minulla onkin jo sopiva paikka mielessä, samoin tuolle vihertävälle pullolle. Mikäli kaikki menee kuten pitää, näette suunnitelmani käytännössä ihan pian! Cooleri sen sijaan saa ehkä mennä välillä lepäämään nyt kun orkideakin on toisessa ruukussa.

Olen huomannut pienten sisustusesineiden siirtelyn todella virkistäväksi  puuhaksi! Silmä nimittäin
tottuu aika nopeasti olemassa olevaan järjestykseen, mutta pienillä jutuilla saakin yllättävän helposti ihan uutta ja piristävää ilmetta. Minulla oli pitkä kausi, jolloin väheksyin kaikenlaisia esineitä, joilla ei ole sen kummempaa funktiota. Nyt on kuitenkin tilanne toinen. Olen jopa uskaltautunut ottamaan sisustukseen mukaan hieman haaleita värejä. Näin se maku ja koti elää!

Kiitos edelliseen postaukseen tulleista onnitteluista! Muistakaa kaikki osallistua arvontaan! 
 

4 kommenttia:

  1. Korallit ovat niin kauniita, itsekin haaveilen tuollaisesta vaaleasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vasta nyt vähän aikaa sitten ottanut korallit osaksi omaakin sisustusta, aiemmin ihailin niitä vain muilla. Tai nämähän ovat sellaisia sisustuskoralleja, eivät sentää aitoja :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!