torstai 27. maaliskuuta 2014

Kriisi vaatehuoneessa

Minulla on klassinen tilanne: Vaatehuone on täynnä vaatteita, muttei mitään päälle pantavaa. Huomaan päivästä toiseen vetäiseväni päälleni samat farkut ja jonkin muutamasta suosikkineuleestani.

Minusta on lisäksi tainnut tulla niin mukavuudenhaluinen, etten enää osaa kokeilla uusia yhdistelmiä. Ja farkut, joissa ei ole riittävästi stretchiä, jäävät auttamatta tangolle roikkumaan.


Toisikohan kevät muutoksen tähän asiaan? Nyt vielä ilmat ovat sen verran viileitä, että on pakko käyttää paksuja neuleita ja olen ihan kyllästynyt niihin! Josko kohta voisi siirtyä asteen kevyempiin?

Sen täydellisen vaatevaraston kokoaminen on jatkuvasti käynnissä, mutta taidan olla sen verran nopeasti kyllästyvää sorttia, että sen saavuttaminen tuntuu mahdottomalta. Aina kun tuntuu, että nyt en tarvitse mitään, huomaan kuitenkin seisovani henkarijonon edessä: "ei tuota, ei tuota, eikä tuota". Ja sitten on pakko suunnata vaateostoksille.

Viime aikoina olen kyllä vähentänyt vaatteiden ostamista, inspiraatio on ollut jotenkin hukassa. Johtuisiko sen puutteesta sekin, etten löydä omista varastoista mitään kivaa?

2 kommenttia:

  1. Ompa ihana, siisti vaatehuone, luulisi tuolta kyllä vaatteita löytyvän ;) Vaikka niinhän se on, ettei naisilla tunnu olevan ikinä mitään päälle pantavaa, hih :) Ja aina sitä itsekin turvautuu siihen tuttuun ja turvalliseen farkkujen ja neuleen comboon.. Itselläni on toiminut hyvin se, että käyn vaatteet läpi kaksi kertaa vuodessa, kaikki "turhat" jotka eivät ole pahemmin käyttöön päässeet saavat lähteä, helpompi pukeutua, kun kaikki vaatteet ovat mieluisia, eivätkä kaapit pursuile!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatehuoneen siistinä pysymistä edesauttaa huomattavasti suuri henkaritila :) Pitäisikin ottaa itseään niskasta kiinni ja rankata taas hieman "ylimääräisiä" vaatteita pois. Niitä kun epäilemättä on!

      Poista

Kiitos kommentistasi!