torstai 1. toukokuuta 2014

Hotel Havenissa sunnuntain ratoksi


Kävimme pari viikkoa sitten istuskelemassa Fabianinkadulla sijaitsevassa Hotel Havenissa, tai tarkemmin sanottuna sen aulabaarissa.



Päädyimme ohittamaan perinteiset Kaivarin kahvilat Ursulan ja Carusellin, sillä ne ovat makuumme turhan meluisia ja täyteen ahdettuja. Ja sitä paitsi, eiköhän ne ole vähän nähty.



Yllätykseksemme myös Hotel Havenissa kävi pienimuotoinen kuhina, eikä varsinaisen baarin puolelle mahtunut, mutta onneksi paikkoja oli lisää lähempänä aulaa. Tunnelma oli kuitenkin mukavan leppoisa ja rauhallinen.

Kylmemmillä ja pimeämmillä säillä takassa palaa tuli.
 





Aulabaari on sisustettu kodikkaasti ja kivoissa yksityiskohdissa riittää katseltavaa. Tarjolla on myös sanoma- ja aikakauslehtiä luettavaksi.

Herralle mansikkajäätelöä ja minulle cokis.



Suosittelen piipahtamaan jos etsit mukavaa pysähdyspaikkaa Helsingin keskustasta. Pisteet myös pöytiintarjoilusta, joka ei tänä päivänä ole mikään itsestäänselvyys, ainakaan Suomessa. Olen kerran myös yöpynyt hotellissa ja täytyy sanoa, että huoneet ovat erittäin upeat.

Iloista vappupäivää!

2 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä, olen kaivannut monesti vaihtoehtoa rauhallisella ja kivalle drinkkipaikalle - tämä vaikuttaa lupaavalta! Pitää ehdottomasti muistaa jatkossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa piipahtaa, uskoisin, että tykkäät paikasta!

      Poista

Kiitos kommentistasi!