tiistai 27. toukokuuta 2014

Käsimatkatavarat



Matkustan yleensä hyvinkin samanlaisilla käsimatkatavaroilla riippumatta siitä minne olen menossa.  Useimmiten reissut ovat pidempiä kuin pari päivää, joten varsinainen matkalaukku menee aina ruumaan. Käsimatkaravaroissa kulkevat siis vain välttämättömät tavarat. Rantalomille suunnatessa sujautan mukaan joskus myös yhdet bikinit, siltä varalta, että matkalaukku tulee myöhässä.


Jo useita vuosia käsimatkatavaralaukkunani on toiminut Alviero Martinin Prima Classe -veska, jonka ostin kolmisen vuotta sitten Kuala Lumpurin lentokentältä.. Kangas on ulkopuolelta vahamaista, eikä hätkähdä pienistä roiskeista tai lentokoneen ei-niin-puhtaasta lattiasta. Joskus olen ajatellut sijoittaa johonkin kalliimpaankin laukkuun, mutta en ole vielä löytänyt sitä oikeaa. Ja sitä paitsi, tämä on niin kevyt itsessään, että siitä ei helposti tule liian painavaa. Myös Alviero Martinin tavaramerkkinä tunnettu karttakuvio sopii hauskasti matkailuun.



Tässä asiat, joita kuljetan omissa matkatavaroissani:

  • lompakko, passi, kännykkä
  • kamera
  • käsivoide, huulirasva, kynsiviila
  • nenäsuihke, silmätipat
  • käsidesi, kosteuspyyhkeitä
  • kosteuttava kasvosuihke
  • nenäliinoja
  • pashminahuivi
  • pörrösukat lämmittämään koneessa
  • kirja ja lehtiä, iPad
  • aurinkolasit ja bikinit
  • proteiinipatukka tai jotain muita pieniä eväitä
  • lääkkeet

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!