keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Sushilla

Viime päivinä ei ole ollut kesäsäiden puolesta hurraamista, mutta ei se mitään. Olemme yrittäneet siitä huolimatta keksiä aina välillä jotakin kivaa tekemistä.


Kävimme testaamassa paljon kehutun Sushibar + wine -ravintolan Fredalla. Terassi ei säiden vuoksi ollut auki, mutta pääasia, että saimme maistettua susheja.



Tilasimme ikisuosikkejamme californiamakeja sekä lohimakeja. Otimme myös misokeitot.








Ruoka kyllä maistui, mutta californiamakit olivat koostumukseltaan vähän heppoisia, ne eivät meinanneet pysyä ehjänä suuhun saakka. Paikka oli myös aika meluisa ja aika ajoin oli vaikea keskustella kun ei kuullut mitä toinen sanoo. Atmosfääri ei siis ollut paras mahdollinen. 

Kyytipoikana minulla oli lasillinen luomulaatuista rieslingiä. Hyvää oli!

Lasku tuli jännässä nahkaläpyskässä. Teimme pientä vertailua ikisuosikkimme Umeshun sekä Sushibar + winen kesken ja kyllä jälleen on todettava, ettei ole Umeshun voittanutta. Hyvä haastaja tämä kylläkin on! Umeshussa hinta-laatusuhde on parempi ja paikkakin rauhallisempi. 

Uhmasimme säätä ja menimme vielä Kaivarin Mutterikiskalle pehmikselle. Kylmähän siinä tuli, mutta onneksi kahvilalla on tarjota peittoja lämmikkeeksi. 

Tässä pieni kurkistus päivän asuun. Kevytuntsikassa mentiin. Kynsissäni näkyy pirteä kesälakka! Siitä lisää myöhemmin.
 

Ei tuolla kauaa viitsinyt käyskennellä, sen verran kävi viima.

4 kommenttia:

  1. Alkuun ihastuin pehmikseesi mutta kun päästiin tuohon laukkuun niin siinä unohtui pehmis hetkessä. Aivan upea laukku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, ihana! Kiitos :) Laukku on kieltämättä ollut kovassa käytössä viime aikoina ;)

      Poista
  2. Joo ei kyllä ole umeshun voittanutta! Ja oi vitsi, kesä ja toppatakit, mä en kestä!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Umeshu on paras :) Joo en viitsi kommentoida tätä Suomen kesää yhtään enempää...

      Poista

Kiitos kommentistasi!