lauantai 12. heinäkuuta 2014

Tuuletusta

Olemme varautuneet helteisiin ja hankimme makuuhuoneeseen uuden tuulettimen jo muutamia viikkoja sitten. Vanha rämisevä propelli jouti roskiin jo viime kesänä, joten uuden osto tuli väistämättä eteen. Makuuhuoneestamme on käynti ulos, joten illalla on mukava tuulettaa huone kunnolla ja teemmekin näin kesät talvet. Talossamme ei ole varsinaista ilmastointia, joten lämpiminä kesäöinä jonkinlainen puhallin on tarpeen.

Teen yleensä kovin tarkkaa taustatyötä kun olen hankkimassa jotakin, sillä haluan laatua. Tuulettimen suhteen motivaationi on ollut täysin hukassa, joten menimme tässä kohtaa aika helpon kautta. Päädyimme tähän pylvästuulettimeen, sillä minulla on käsitys, että ne ovat yleisesti ottaen aika hiljaisia, mutta kuitenkin tehokkaita.



Edellisen postauksen mysteerivempainkin ratkeaa nyt, mukana tuli nimittäin pikkuinen kaukosäädin. Tälle uudelle tuulettimelle täytyy kyllä antaa kehuja! Se todella on hiljainen, vain pieni suhina käy. Sitä saa lisäksi taivutettua, mikäli haluaa suunnata puhalluksen hieman yläviistoon. Ainut miinus tuulettimessa on varsin kirkas näyttö, joka valaisee ikävästi makuuhuonetta. Olemmekin toistaiseksi ratkaisseet asian laittamalla tuulettimelle pienen pipon päähän... Tyylikkäämpää ratkaisua en ole vielä keksinyt :) Eihän tämä laite mikään kaunotar muutenkaan ole, mutta kyllä se mukavasti viilentää ja sulautuu yllättävän kivuttomasti valkovoittoiseen makuuhuoneeseen.

12 kommenttia:

  1. :D :D :D haluaisin nähdä tuulettimen sen pipo päässä :)

    T: La tua sorella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha...! En taida kehdata laittaa kuvaa tänne...

      Poista
  2. Tyylikäs laite, me hommasimme siirrettävän ilmastointilaitteen, se on valkoinen, mutta aika massiivinen laite, todella tehokas, meille paistaa koko päivän ja illan aurinko olohuoneeseen ja ilman laitetta on todella tukahduttavaa iltapäivällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tuisku, kiva kun kommentoit pitkästä aikaa :) Noissa laitteissa on tosiaan kyllä onneksi valinnan varaa ja jotkut ovat jopa ihan tyylikkäitäkin. Mekin olemme miettineet ihan ilmastointilaitetta, mutta se on aina kaatunut siihen, kun pitäisi johonkin ympätä se poistoputki (ulos talosta). Miten te olette ratkaisseet asian?

      Poista
  3. Varsin tyylikäs, mäkin voisin haluta tuollaisen Marsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viilentää varsin mukavasti, suosittelen!

      Poista
  4. Olen ihastellut noita tuulettimia kaupassa. Oikeasti sisustukseen sopiva härveli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo sanotaanko, ettei sieltä pahimmasta päästä :) Mekin katseltiin näitä jo viime kesänä, muttei saatu aikaiseksi tehdä lopullista valintaa.

      Poista
  5. Tuo näyttää ihan kivalta. Hyvä, että on hiljainen. Meillä oli vuosia sitten pienempi kuin tuo teidän tuuletin, mutta herkkäunisena en pystynyt sen hurinassa nukkumaan. Nyt sitten kärsitään kuumuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen SUPERherkkäuninen, mutta kun laitan korvatulpat päähän niin tämän kanssa pystyn kyllä nukkumaan. Joskus jos en saa tulppia korviin hyvin tai jos tuuletin on hetkellisesti kovemmalla, kuvittelen olevani jossakin ihanassa luksushotellissa lomalla ilmastoinnin suhistessa :)

      Poista
  6. No onpas soma pipopää!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!