keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Uusi yritys

Täällä on taas orkidean väri vaihtunut. Aina uuden ostaessani elättelen toivoa, että se säilyisi hyvänä mahdollisimman pitkään. Valitsin edellisen valkoisen tilalle nyt vähän väriä.

Minulla on joku ihme fobia huonekasveihin. Orkidean kelpuutan juuri ja juuri, mutta esimerkiksi jukkapalmun tai vastaavan tuominen kotiin puistattaa. Tarkka nenäni haistaa mullan, enkä pidä siitä yhtään. Muistan myös, kuinka ensimmäisessä omassa  kodissani minulla oli Ikeasta ostettu pienen pieni traakkipuu ja joku toinen kasvi. Olin laittanut koristeruukkuihin korokkeeksi viilipurkit, jotta kasvit eivät hukkuneet ruukkuihin. Jonkin ajan kuluttua tulin nostaneeksi traakkipuuta ja näin kuinka se oli kasvattanut ohutta juuririhmastoa monen kerroksen verran viilipurkin ympärille! En voi sanoin kuvailla kuinka inhottavan näköinen se oli. Kasvit lensivät saman tien roskikseen ja siihen päättyi minun ja huonekasvien yhteiselo. Tiedän, että ne olisivat hyväksi huoneilmalle, mutta kun ei pysty niin ei pysty. Kasvit pysykööt siis pihalla tai vähintäänkin parvekkeella.

Innostuin asettelemaan muutaman erilaisen valokuvakehyksen ryhmäksi. Jossakin vaiheessa olin jo hieman kyllästynyt peilipintaan ja hopean hohtoon ja meinasinkin vaihtaa kaikki kehykset valkoisiksi. Onneksi en sitä kuitenkaan saanut aikaiseksi toteuttaa, sillä nyt nämä näyttävät taas silmääni kauniilta.



Tykkään erityisesti Laura Ashleyn peilipaloista koostuvasta kehyksestä. Onnistuin nappaamaan näitä kaksi pari vuotta sitten alesta. Laura Ashleylla on aika kivaa tavaraa, vaikken ihan niille kaikille kukkatapeteille lämpenekään :)

8 kommenttia:

  1. Upea tuo kehysryhmä ja kauniin värinen orkidea. :) Kiva väripilkku. Minäkään en yhtään pidä mullan tuoksusta enkä oikein välitä viherkasveista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kukat ovat tosiaan niin turvallinen tapa tuoda vähän väriä. Hyvä kuulla, etten ole ainoa viherkasvikammoni kanssa ;)

      Poista
  2. Minun huonekasvien kasvattaminen loppui kun erään kerran multia vaihtaessani eräs juuripaakku oli mädäntynyt ja homehtunut, ilmeisesti liiallisesta kastelusta. Yök! Pelkään myös mullan tuovan sisälle kaikenmaailman itikoita ja ötökoita :)
    Orkidean minäkin juuri ja juuri kelpuutan, mutta voin myös niin yhtyä ajatukseesi miten joka kertaa sitä toivoo sen säilyn edes hieman pidempään kuin edellisen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyi kamala, home ja ötökät ovat tosiaan myös niitä vähemmän toivottuja ilmiöitä omaan kotiin. Totta puhuen, viime vuonna jänistin joulukuusenkin ostamisesta, kun olin satavarma, että sen mukana tulee jotain mönkiäisiä (luulin nähneeni kuusissa hämähäkinseittejä...) Sitten meille tulikin valkoinen tekokuusi, jota olin kyllä onneksi muutenkin harkinnut :) Orkideat ovat oikukkaita, siitä ei pääse mihinkään.

      Poista
  3. Tääläkin meinaa olla hopeaähky, mutta eiköhän tuo taas syksyn myötä helpota :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on jännä, miten nämä asiat kulkevat sykleissä. Olenkin pyrkinyt siihen, että harkitsen jonkin aikaa, ennen kuin teen muutoksia. Ei mene rahaa hukkaan jos mieli kääntyykin jo olemassa olevien elementtien puoleen ;) Ja ainahan esineitä voi laittaa kaappiin "tauolle".

      Poista
  4. Ihana väripilkku ja upea kuvakollaasi :) Minulla oli joskus aikoinaan todella paljon viherkasveja, nyt olen luopunut niistä kokonaan, minä pysyn maljakkokukissa vaikka tykkään tosi paljon orkideasta, mutta en saa sitä pysymään hengissä :) Upea tuo orkidean ruukku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Leikkokukat ovat kyllä ihania, mutta orkidea kestää ainakin hitusen kauemmin kuin vaikkapa liljakimppu :) Vaikka tuntuuhan se vähän hassulta pitää orkideaa ns. kertakäyttökukkana, kun sen periaatteessa olisi tarkoitus kestää todella pitkään ja kukkia uudelleen ja uudelleen. Mutta minkäs teet, kun aina se kupsahtaa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!