maanantai 29. syyskuuta 2014

MANGO Boozt.com:lla



Olettekin jo ehkä kuulleet, että Boozt.com* on saanut valikoimiinsa myös espanjalaisen MANGON* vaatteita! Itse en ole ehtinyt kurkistaa valikoimaa ennen kuin vasta viikonloppuna, joten ajattelin vinkata tästä teillekin jos vaikka jolta kulta on mennyt uutinen ohi. MANGO*:lla on mielestäni kivoja, naisellisia vaatteita, joissa on kohtuullisen hyvä hinta-laatusuhde. Tällä hetkellä haaveilen polka dot -neuleesta, mutten ole vielä päässyt väristä päätökseen... Tykkäättekö te MANGON vaatteista?

Reipasta alkanutta viikkoa!

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Meikkilaatikko järjestykseen

Olen lykännyt jo muutaman viikon kesävaatteiden pois pakkaamista, se nyt vaan ei houkuttele yhtään. Joskus tällaisilla suhteellisen pienilläkin projekteilla kun on vähän tapana paisua, enkä millään jaksaisi alkaa myllätä koko vaatehuonetta.

Niinpä päätin aloittaa hieman kevyemmällä tehtävällä, nimittäin meikkilaatikon järjestelyllä. Meikkipöytänihän sijatisee vaatehuoneessa, joten ehkä tästä pikkuhiljaa siirryn sitten vaatteiden pariin.

Laatikot alkoivat olla siinä kunnossa, että aina piti penkoa läytääkseen jonkin tietyn tuotteen. Jokaisella purnukalla on kyllä periaatteessa oma paikkansa, mutta aina ne eivät löydä sinne takaisin.


Ylimmässä laatikossa säilytän lähinnä huulikiiltoja ja -punia, rajauskyniä ja ripsivärejä. Tarkkasilmäiset saattavatkin huomata, että tässä laatikossa on vielä jotain ns. normikosmetiikan puolelta, josta en ole vielä luopunut. Muutoinhan meikkini, kuten ihonhoitotuotteenikin, koostuvat luonnonkosmetiikasta.


Keskimmäisessä laatikossa on tilaa luomiväreille. Hupsista, sielläkin on vielä yksi Too Faced -merkin paletti, joka ei siis ole luonnonkosmetiikkaa. Olen säästellyt tätä lähinnä matkustustarkoitukseen sen hyvien värien vuoksi. Paletti on tosi helppo pakata mukaan, eikä luomivärien rikkoontumista tarvitse pelätä.

Alalaatikko on puolestaan varattu pohjustustuotteille, puutereille, sekä kuultovoiteille.

Säilytyslaatikkona toimii Nomess Copenhagenin kolmelaatikkoinen boksi, jonka olen ostanut Stockalta. Yritin etsiä sitä verkkokaupasta, mutta ainakaan tällä hetkellä sitä ei näytä olevan tarjolla, itse tavaratalostahan saattaa löytyä. Laatikko imee sisäänsä juuri tarpeeksi tavaraa, mutta se ei kuitenkaan ole liian massiivinen. Ja jos nyt jokainen putkilo ei ihan suorassa ole, niin ainakin kun pitää huolen, että tietyn tuoteryhmän tavarat pysyvät omassa laatikossaan on suhteellisen helppo löytää etsimänsä.

Missä te säilytätte meikkejä?

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Suloinen suihkuhetki






Rakastan lotrata erilaisilla suihkutuotteilla ja niitä kuluukin tasaiseen tahtiin. Pidän yleensä avattuna paria suihkugeeliä, jotta voin fiiliksen mukaan valita kuhunkin hetkeen sopivan tuoksun.

Olen aika tarkka ja valikoiva mitä tuoksuihin tulee. Joskus jos jokin tuote toimii, vaikka tuoksu ei miellytä, saatan tinkiä tiukasta linjastani. Liian voimakkaita tuoksuja kuitenkin kartan, enkä tee siitä poikkeuksia.

Dr. Hauschkan ihanien suihkutuotteiden osalta ei onneksi kompromisseihin tarvitse tyytyä! Testissäni on ollut jo jonkin aikaa pirteä sitruuna-sitruunaruoho ja lempeä manteli-suihkuvoide. Ensin mainittu on täydellinen virkistävään aamusuihkuun kun taas viimeinen on omiaan rentouttavaan iltapeseytymiseen.

Suihkuvoiteita on saatavana myös tuoksuissa ruusu sekä laventeli-santelipuu.

Pidän kovasti tuotteiden kermaisesta koostumuksesta. Se tekee todella hyvää iholle näin ilmojen viiletessä! Suihkuvoiteet vaikuttavat myös riittoisilta. Enkä voi tarpeeksi korostaa puhtaiden ja laadukkaiden raaka-aineiden tärkeyttä. Tuotteet eivät sisällä synteettisia hajusteita, väri- eikä säilöntäaineita. Niissä ei myöskään ole käytetty mineraaliöljyjä, parabeeneja, silikoneja eikä PEG-yhdisteitä.

Samoissa tuoksuissa kuin suihkuvoiteeet - sitruuna-sitruunaruoho sekä manteli - olen nautiskellut kylpyöljyistä. Meillähän ei ole kylpyammetta, joten olen hemmotellut näillä ihanuuksilla jalkojani. Rakastan sitä tunnetta, kun saan upottaa varpaani lämpimään veteen ja nenääni leijailee kylpylämäinen tuoksu!

Toivottavasti saan tällä silloin tällöin blogissani esiintyvällä luonnonkosmetiikkpropagandallani käännytettyä edes yhden ihmisen normikosmetiikan käyttäjästä luonnonkosmetiikan suosijaksi

lauantai 20. syyskuuta 2014

Vauvan huone



Raapaisenpa tässä hieman blogilleni uudenlaista sisustusaihetta. Olen niin kauan kuin muistan ihmetellyt - tai lähinnä kauhistellut - sitä värien kirjoa, joka kohtaa sisustajaa esimerkiksi Ikean lastenosastoa ohitettaessa. Ei liene yllätys jos sanon, että minun mielestäni vauvan/lapsen huoneen voi sisustaa samaa linjaa noudattaen, kuin muunkin asunnon. Ymmärrän kyllä, että usein värit ovat pienokaisen mieleen, mutta eikö riittäisi, että lelut ovat hieman värikkäämpiä? Nehän voi sitten illan  tullen siivota kauniisiin säilytyslaatikoihin tai vaikkapa kaapin ovien taakse. En itse pidä sekasorrosta, joten mieluusti ajattelisin, että myös lapsen on mukavampi rauhoittua illalla seesteisessä ympäristössä. Nettiä selaillessani totesin, että tarjolla on paljon muutakin kuin niitä riemunkirjavia muovikalusteita. Onneksi näin on, sillä totuuden nimissähän lapsen läsnäolo näkyy muuallakin asunnossa, kuin vain hänen omassa huoneessaan. On mukavaa, jos syöttötuoli, sitteri ja muut tarvikkeet sopivat kodin henkeen, vai mitä?

Ihanaa viikonloppua!

tiistai 16. syyskuuta 2014

Rento perjantai-ilta

Me taidamme olla pahasti hieman myöhäisherännäisiä Netflixin suhteen. Vähän aikaa sitten vihdoin tartuimme ilmaiseen kokeilukuukauteen ja yritimmekin aloittaa The Killing (Jälkiä jättämättä) sekä House of Cards -sarjojen seuraamisen. Molempia sarjoja on kehuttu kovasti, mutta kumpikaan ei iskenyt meihin, vaan homma lopahti noin viiden jakson jälkeen.



Olemme mieheni kanssa aika valikoivia mitä tv-sarjoihin tulee, leffojen suhteen sitäkin enemmän. Minä taidan katsoa meistä kahdesta enemmän tv:tä ja sarjoja netistä, mutta kun repertuaarini pyörii lähinnä osastolla New Jerseyn täydelliset naiset - Keeping up with the Kardashians - Unelmien poikamies, niin mieheni on hieman vaikea hypätä kelkkaan... Seuraammekin yhdessä lähinnä CSI Miamia sekä Mentalistia, joka vihdoin palasi ruutuun uusien jaksojen kera! Syksy pelastettu  :)





Palatakseni vielä Netflixiin saimme suosituksen kokeilla White Collar (Kovat kaulassa) -sarjaa. Se on osoittautunut aivan huippuhyväksi! Ohjelma on höystetty juuri sopivalla määrällä huumoria, itse kun en oikein välitä sellaisista perinteisistä komediasarjoista, joissa yritetään vääntää joka asiasta vitsiä. (Varma karkottaja on yleisön nauru taustalla.) Jaksoissa on aina nerokas juoni, joten hieman pähkinää aivoillekin on siis  tarjolla. Jos et ole vielä kokeillut White Collaria ja pidät rikossarjoista, niin suosittelen lämpimästi! Sen seurassa meidän viime perjantai-iltamme kului oikein rattoisasti ja illallinen nautittiin tietysti sohvalta käsin asiaan kuuluvasti. Tosin tarjolla ei ollut kovin kummoistakaan gourmet-ruokaa, mutta eipä tuo haitannut.

Mitkä ovat teidän suosikkisarjojanne?

perjantai 12. syyskuuta 2014

Pöllö ja kaverit

Kesällä kynttilöiden ja tuikkujen polttelu jäi oikeastaan kokonaan väliin. Pöllökynttilästä innostuneena kaivelin taas esille muutaman tuikkukipposen ja näyttäähän kalenterikin jo syyskuuta. Tosin varsinainen syksy alkaa mielestäni vasta silloin kun puut vaihtavat väriään ja tiputtavat lehtensä. Sitä ei ainakaan täälläpäin ole vielä tapahtunut.

Olen tehnyt pyhän päätöksen olla ostamatta ainuttakaan kynttilä- tai tuikkutelinettä koko tulevana syksynä ja talvena! Yritän parhaani mukaan antaa esilläoloaikaa jo olemassa oleville esineille. Saa nähdä pitääkö päätökseni. Jotenkin tuntuu, että olen saattanut tehdä saman päätöksen aiemminkin...

Rentouttavaa viikonloppua!

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Viimeiset kesäpäivät

Viime viikolla riitti vielä lämpimiä päiviä, mutta sateet kyllä kolkuttelevat jo oven takana. Kevyt-untsikka onkin ollut valmiudessa jo hyvän aikaa ja olenpa sitä ehtinyt käyttääkin. 

Yhtenä päivänä parkkeerasin parvekkeelle lehden kanssa ja ajatukset hiipivät syksyisempään somistukseen. Lienee aika siivota pikku kannu asetteineen pois. Tai ainakin lisukkeena olevat simpukkakoristeet.

Menin kesällä rikkomaan parvekkeellamme olevista kahdesta lyhdystä toisen, kun olin avaamassa parvekelaseja. Nyt tässä pohdinkin, pitäisikö ostaa uusi samanlainen vai pärjätä vain yhdellä... Toinen koukku jää kyllä töröttämään vähän tyhjänpantiksi. Kyseessä ovat nämä Etolan lyhdyt.

Onko siellä jo alettu sistustaa syksyä?

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Lisää säilytystilaa

Suloista sunnuntaita lukijat! Täällä on nakuteltu ja ruuvailtu. Tarvitisimme alakertaan lisää säilytystilaa ja nyt täytyy kyllä myöntää, että menimme siitä, mistä aita on matalin. Päädyimme sijoittamaan portaiden alle valkoisen kuusilaatikkoisen Malm-lipaston. Päälle ostimme vielä pintaa suojaavan ja siistin loppusilauksen tekevän lasilevyn. Nyt yritän vain välttää kiusausta ja olla lataamatta tasoa täyteen kaikkea sisustusroinaa :)


Mikä siinä muuten on, ettei säilytystilaa ole koskaan tarpeeksi? Tai ainakin kaikki olemassa olevat laatikot ja kaapit mitä talossa on, täyttyvät jossakin vaiheessa... Itse tykkään, että on vähän sellaista "varatilaa", aikamoinen ennakoija kun olen. Jos kaikki kaapit pullottavat täysinä on olo jotenkin ahdistava.

Onneksi laatikosto sujahti aika kivasti sille suunniteltuun paikkaan. Tai no, olihan siinä kokoamisvaiheessa vähän mietittävä, miten sen saa tungettua tuonne seinän viereen kun portaikon alla pönöttää tukitolppa... Laatikosto ei muuten ole nyt keskellä seinää, pitäisiköhän se siirtää?

Kirjoittelin muutama postaus sitten keittiön valolistasta ja tosiaan täältä alakerran hyllynkin alta sellainen kurkistaa. Todella kätevä iltavalo!

Tässä vielä näkymä portaikosta alakertaan. Vasemmalla heti portaiden jälkeen on kodinhooitohuone (ovea ei nyt oikein näy), sitten kylpyhuone, WC, makuuhuone ja vaatehuone. Onneksi vaihdoimme aikanaan kylppärin oven lasiseen! Aiemmin tilalla oli lähinnä mökkisaunaa muistuttava, karmiva puunvärinen uksi. Kuka muuten bongaa, mitä WC:n oven kahvassa roikkuu?

perjantai 5. syyskuuta 2014

Jane Iredale - City Nights



Kuva lainattu Jane Iredalen lehdistötiedotteesta

Jane Iredale lanseerasi syksyn kynnyksellä uuden, mielenkiintoisen City Nights -meikkikokoelman, josta kerrotaan lehdistötiedotteessa näin:

"Syksyn City Nights -kokoelma kuvaa syksyn energiaa sekä glamouria. Luomille himmeää portviiniä maustettuna makeilla karamellien sävyillä sekä geelirajauksiin jalokivien hehkua. Huulille ravitsevaa huulipunaa sekä luumunpunaista huulikiiltoa. Näillä olet valmiina arkeen ja juhlaan."

Sain testiin kokoelmaan kuuluvan upean luomiväripaletin. Jane Iredale uudistaa myös pakkauksiaan entistä modernimpaan suuntaan ja tämä paletti onkin varsinainen namupala niin sisältä kuin ulkoa. Päällipakkauksiin tulee myös QR-koodi, jonka skannaamalla pääsee suoraan tuotteen käyttövideoon, kätevää!

Palettiin kuuluu kolme sävyä, joissa kaikissa on runsaasti pigmenttiä. Ne liukuvat luomelle nätisti ja ovat helpot häivyttää. Sävyt ovat juuri sellaiset, joilla saa loihdittua hillityn tai hieman intensiivisemmän lookin. Vihertäväsilmäisenä voin sanoa, että tuo tummin luumuun vivahtava sävy korostaa silmiä upeasti! Käytän sitä ihan päivämeikissä kevyellä kädellä.

Itse en syksynkään tullen välitä tummista huulista itselläni, mutta näillä sävyillä tehdyn silmämeikin kaveriksi sopivat myös nude-huulet hyvin. Jokainenhan voi muunnella kokoelmasta itselleen sopivan meikin! City Nights -tuotteet ovat saatavilla Jane Iredale -jälleenmyyjiltä syyskuussa.

Muutatteko te meikkiä tummempaan suuntaan syksyn tullen?