lauantai 11. lokakuuta 2014

Meikkipöytä uuteen uskoon

Muuttuvan elämäntilanteen vuoksi olemme alkaneet jo hieman miettimään muutamia kodin toimintoja uusiksi. Yksi homma on siirtää työpiste johonkin muualle, jotta nykyinen työhuone vapautuu uuteen käyttöön. Katsoimme, että on järkevää yrittää sijoittaa työtila johonkin rauhalliseen paikkaan sen sijaan, että töitä tehtäsiin jatkossa esimerkiksi ruokapöydän ääressä.

Käytännössä ainoaksi vahtoehdoksi jäi ottaa vaatehuoneessa sijaitseva meikkipöytäni kaksoiskäyttöön. Aiemmin meikkipöydällä sijaitsi korkea kakkuvati, jolla säilytin siveltimien lisäksi muun muassa hiuspantoja.

Nyt kaksikerroksisen kakkuvadin korvaa matala tarjotin, jolle sain sijoitettua kaiken muun tarpeellisen lisäksi myös meikkipöydälle kuuluvan pienen lampun.

Keskelle pöytää jää näin tarpeeksi tilaa läppärin kanssa työskentelyyn. Pitääkin vielä mallata työtuolia tämän pöydän ääreen, tuolla pienellä jakkaralla kun työskentely ei ole kovin mukavaa.

8 kommenttia:

  1. Ah tuleeko teille perheen lisäystä.

    VastaaPoista
  2. Ihanalta näyttää ja onnea vauvan odotukseen! Mistä olet hankkinut tuon kynttiläpurkin?
    -Laura-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Joik tuoksukynttilän olen tainnut ostaa Stockalta, mutta esim. täältä saa tilattua, jos ei ole Stockmannia lähellä: http://www.sistersbeauty.fi/#!tuoksukynttilat/c1nka

      Poista
  3. Voih, sydämelliset onnittelut perheen lisäyksestä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Jonna <3 Vielä on jokunen kuukausi odoteltavaa :)

      Poista
  4. Ihanan näköistä! <3 toi kakku/ kerros tarjotin on ihan mieletön! ja vaikka se kakkuvati nyt saikin kyytiä muihin maisemiin niin silti tosi kiva idea! :D Meikkipöytä on muutenki ihan must ;) + Ihana vaaleanpunainen kynttilä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakkuvati on munkin suosikkijuttuja <3 Ehkä täytyy alkaa leipoa kun se nyt vapautui :) Meikkipöytä on onneksi ihan kiva ilman sitäkin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!