sunnuntai 30. marraskuuta 2014

1. adventti




Nappasin aamuhämärässä (tai no hämäriähän nämä päivät ovat läpeensä) kuvan tämänvuotisista adventtikynttilöistä. Ehdin jo iloita kynttilänjälkoja kaapista kaivaessani, että olipa hyvä tuuri kun jalkoja on juuri neljää eri kokoa. Kun sitten asettelin ne pituusjärjestykseen saarekkeen reunalle huomasin, että kaksihan on saman mittaista. Päädyin siis sittenkin asettelemaan ne toisella tavalla.

Hyvää ensimmäistä adventtia!

lauantai 29. marraskuuta 2014

Joulusukkien paluu

Joulusukat ovat löytäneet paikkansa tänäkin vuonna yläkerrasta porraskaiteen reunalta. Kun ei sitä takkaa ole, mihin ne voisi oikeappisesti ripustaa :) Sukkiin on brodeerattu hopealangalla minun ja mieheni nimet (blurrattu kuvasta). Ensi jouluksi täytyykin varmaan tilata pikkuinen lisäsukka. Sukat on tilattu pari vuotta sitten täältä.

Laitoin terveellistä naposteltavaa eli hassel- ja saksanpähkinöitä lasipurnukoihin. Minulla on kyllä tekemistä, että pysyn vain siinä suositellussa muutamassa pähkinässä per päivä! Meinaa mennä vähän liikaa aina kerralla.



Tänään ajattelin käydä hoitamassa pari tonttuasiaa. Saa nähdä millainen ruuhka on keskustan Stocckalla! Jos tärppää, niin saatan tehdä myös sisustusostoksia kotiin :) Huomenna saattaa tulla vilautus jouluaiheisiin koristuksiin ensimmäisen adventin kunniaksi!

Mitä teillä on suunnitelmissa? Mukavaa lauantaita!

perjantai 28. marraskuuta 2014

torstai 27. marraskuuta 2014

Móa The Green Balmin voitti...

Hukkakukka!  Onneksi olkoon :) Olen laittanut sinulle sähköpostia.

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!

tiistai 25. marraskuuta 2014

Kylppärin kävyt

Pääsin käpyjen kanssa vauhtiin, joten laitoin niitä myös kylppärissä olevalle tarjottimelle. Nämä samat purkit ovat olleet nyt jo aika pitkään pumpulilappujen- ja puikkojen säilytyspaikkana, vaikka aluksi kaavailin niitä vain hetkelliseksi ratkaisuksi.

En kuitenkaan ole kaipaillut purnukoita keittiön puolella, joten jatkakoon nykyisessä tehtävässään. (Noita matalampia on nimittäin vielä pari lisää!)Näistä tulee sellainen kiva The White Company -viba, vai mitä?

Mallailin tarjottimelle jouluvalojakin, mutta jotenkin ne sotkivat kokonaisuuden. Uskaltaisikohan kynttilän jättää palamaan kylppäriin yksinään kun ollaan kotona...? Vielä en ole uskaltanut.

P.S. Muistattehan osallistua arvontaan!

lauantai 22. marraskuuta 2014

Jouluinspiraatio

Tässähän ollaan jo ihan myöhässä! Viime vuonna tähän aikaan jouluaiheiset postaukset olivat jo hyvässä vauhdissa. Voit palata noihin tunnelmiin joulu -kategorian alla.


 Maistuisiko drinkki näistä ihanista laseista?

Entä raaskisiko näin ihanalta kattaukselta edes syödä?

Kuvat: http://www.thewhitecompany.com/


Katselen aina ennen joulua mm. The White Companyn sivuja inspiraation toivossa. Koskaan en ole joutunut pettymään! Eikös olekin aikamoisia herkkupaloja?

Inspiraationtäyteistä lauantaita!

perjantai 21. marraskuuta 2014

Arkipäivän luksusta + arvonta

Tulipahan taas viljeltyä tuota kliseistä sanontaa. Minulle kuitenkin ihana kosmetiikka edustaa juurikin sitä, joten en voinut vastustaa.  Pääsin tutustumaan muutamaan luonnonkosmetiikan tuotteeseen, jotka ovat olleet testissä nyt parisen viikkoa. Deep Steep oli itselleni tuttu merkki nimensä puolesta, mutta kovin läheistä kosketusta minulla ei sen tuotteisiin ollut.

Deep Steep Weightless Moisture kosteuttava shampoo on kokeilussa, sillä talvisaikaan minua vaivaavat sähköiset hiukset ja usein niiden hoitoon ovat parhaita juuri kosteuttavat tuotteet. (Muutoin käytän rasvoittuville hiuksille tarkoitettuja tuotteita.) Shampoo tuoksuu ihanalle ja koostumus on todella kermainen. Tämänkin pesijän kanssa on sama juttu kuin muidenkin, eli toinen päivä pitää mennä kuivashampoon voimin. Mielestäni shampoo hillitsi oikein kivasti sähköisenä lenteleviä hiuksia ja teinkin pienen varmistustestin pesemällä hiukset yhtenä päivänä taas rasvoittuville hiuksille tarkoitetulla shampoolla. Kyllä - sähköisyys palasi ja varsinkin harjaamisen jäljiltä kuivat hiukset olivat aivan mahdottomat. Kosteuttava shampoo siis toimii!




Laukussani on vakiovarusteena käsivoide ja kotonakin tykkään pitää voidetta helposti saatavilla. Käsivoiteen valinta ei ole itselleni niin kriittistä kuin esimerkiksi shampoon valinta, mutta tämä ei tietenkään tarkoita etteikö niissäkin olisi eroja. Yöksi sopii rasvaisempikin voide, mutta päiväsaikaan käytössä olevan tuotteen pitää imeytyä suhteellisen nopeasti. Deep Steep Honey Dew & Spearmint käsivoide on sopivan kevyt, mutta kuitenkin kosteuttava. Käsivoidetta on saatavana muun muassa seuraavissa tuoksuissa: Sugar & Vanilla, Passionfruit & Guava, Tangerine & Melon. Aika herkullisen kuuloisia, vai mitä?

Móa The Green Balm* taas on todellinen joka paikan voide. Se rauhoittaa, uudistaa ja ravitsee kuivaa ja kutiavaa ihoa. Voide myös parantaa naarmuja, ruhjeita sekä hyönteisten puremia ja häivyttää raskausarpia. Móa on valmistettu 100%:sti luonnon ainesosista eikä sisällä alkoholia, hajusteita, parabeeneja, keinotekoisia säilöntäaineita, kemikaaleja tai lanoliinia. Käyttötarkoituksia on lukuisia! Voit lukea lisätietoja täältä.

Minä olen tykännyt käyttää voidetta eniten kynsinauhoihin sekä huulille. Pikkuinen purkki kulkee kätevästi mukana!

Mihin sinä käyttäisit Móaa?
Vastaa ke 26.11.2014 klo: 20.00 mennessä kommenttiboxiin! Arvon yhden Móa The Green Balmin kaikkien vastanneiden kesken.

Mukavaa viikonloppua ja arpaonnea! ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

Arvonta toteutetaan yhteistyössä OrganicYou:n kanssa. Tuotteet saatu testiin OrganicYou:lta.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Ihan käpynä

...no ei nyt sentään. Oikeastaan päinvastoin! Ilahduin kovasti kun laatikoita järjestellessäni tässä jokin aika sitten löysin viimevuotiset kävyt. 

Sain heti inspiraation yhdistää käpyset valkoisiin tuoksukynttilöihin. Sopiva valkoinen alustakin oli omasta takaa. Kätköissäni oli myös hopeiseksi spreijattuja yksilöitä, mutta käytin tässä nyt vain näitä tavallisia ruskeita.


Asetelma alkoi kaivata seurakseen havuntuoksua ja pilkahduksen vihreää. Niitä en nyt tähän hätään saanut, mutta ehkäpä käyn lähi-iltoina pihistämässä parit oksat jostakin metiköstä. Tykkäättekö te käyttää luonnosta löytyviä juttuja sisustuksessa?

maanantai 17. marraskuuta 2014

Pientä puhdetta

Vauvalle on kerääntynyt vaatteita jo jonkin verran ja olen aina vain työntänyt ne laatikkoon ajatellen, että pesen ne sitten suuremmissa erissä tai jopa kaikki kerralla.

Onneksi tulin tehneeksi pienen välitsekkauksen! Pukimia on jo sellainen kasa, että oli täysi työ leikata kaikista laput irti, pestä ja kuivattaa ne sekä viikata ja lajitella koon mukaan. Silittämistäkin olin kunnianhimoisesti suunnitellut, mutta se jäi kyllä nyt väliin. Silittäminen on muuten inhokkikotityöni noin muutenkin!

Pesemiseen käytin Lilly's Eco Clean:n tuoksuttomia tuotteita, joihin olen aivan ihastunut!



Olen pyytänyt kaupasta aina mukaan henkarit varmuuden vuoksi, sillä en vielä ollut aivan varma miten tulen vaatteita säilyttämään. Niille tulikin käyttöä kun puuhastelimme vauvan vaatesäilytyksen parissa viikonloppuna!

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Parit joulujutut

Tein vähän aikaa sitten H&M Homelle pienen tilauksen. Itse asiassa tilauksellani oli muutakin tavaraa yllä olevien lisäksi (mm. tuikkukuppeja), mutta tulin järkiini ja palautin ne. Osa ei ollut meille sopivia sävyjensä puolesta, mutta lähetin loputkin takaisin kun aloin miettiä salakavalasti takaisin kasvavaa tuikkukuppikokoelmaani. Juuri kun olen saanut sen vaivalla karsittua siedettävän kokoiseksi!

Ai juu, tähdet ovat kylläkin Ellokselta! Vielä jokusen kultaisen pallon haluaisin hankkia. Kaavailin vähän tekeväni pienen iskun Stockmannin Argos-halliin, joka on pullollaan joulukoristeita. Oletteko te tehneet jo jouluhankintoja? Vai löytyykö omista kätköistä kaikki tarvittava? Mitäänhän minäkään en tarvitse, mutta kun...

perjantai 14. marraskuuta 2014

Psst UGGien ystävät!

UGGeja* tosi hyvässä alessa! Bailey Button*, Classic Short*, Classic Tall*, Mini Bailey Button*. Classic Mini*, UGG W Azalea*, UGG W Bailey Button* -malleissa kokoja ja värejä hyvin saatavilla ainakin vielä hetki sitten! Paljon muitakin tarjouksia mm. talvitakeista sekä -saappaista. Katso kaikki tarjoukset TÄSTÄ.*

!! Ulkovaatteista, kengistä ja saappaista saa vielä 20% extra-alennuksen koodilla WKND46

torstai 13. marraskuuta 2014

Parvekevalot


Parvekevalot. Jääpuikot. Kotoisammin kalapuikot. (Nämä ovat kyllä järjettömän vaikeat valokuvattavat tällaiselle amatöörille.) Odotimme tänä vuonna marraskuun puolelle, mutta aiempina vuosina valot ovat tainneet ilmestyä parvekkeelle jo lokakuun lopulla.

Led-valojen lisäksi parvekkeella on pari lyhtyä. Nämä roikkuvat versiot majailevat parvekkeella kesät talvet. Viime kesänä niitä ei kyllä juuri tullut polteltua, joten sain kaivella auringossa sulaneet kynttilät pois.

Kröhöm sain vihdoin korjattua pöydältä pois kesäsomisteet. Taisi olla jo korkea aika. Okei, kukat korjasin jo aiemmin, mutta kannu simpukoineen nökötti pöydällä vielä viime viikonloppuun asti. Käykö kenellekään muulle koskaan näin?

tiistai 11. marraskuuta 2014

Täytetyt kesäkurpitsaveneet

Olin ostanut kaupasta pari kesäkurpitsaa ajatellen, että kehitän niistä jotain. Tuolla ne olivat toista viikkoa jääkaapissa odotelleet, joten oli piti tarttua toimeen. Muistin äidin tehneen välillä kotona täytettyjä kesäkurpitsoja, joskin on paljon mahdollista, etten tuolloin osannut arvostaa kovin paljon kyseistä ruokalajia (anteeksi äiti!).



1. Pese kesäkurpitsat ja jos ne ovat kovin pitkiä, leikkaa puoliksi. Halkaise tämän jälkeen pituussuunnassa.
2. Koverra veneiden keskelle aukko, jotta täytteet mahtuvat kyytiin.
3. Paista jauheliha ja mausta haluamallasi tavalla. Minä käytin mustapippuria, valkopippuria, paprikamaustetta sekä oreganoa. Lisäksi laitoin sekaan pienen purkin tomaattipyrettä ja vähän vettä. Suosittelen lisäämään myös esim. viherpippurisulatejuustoa tai sinihomejuustoa, jotta täytteestä tulee oikein maukas!
(4. Sekoita halutessasi kovertamasi kesäkurpitsan malto jauhelihaan ja paista 10-15 min. jotta enin neste haihtuu. Itse jätin tällä kertaa tämän kohdan väliin kun veneiden reunat jäivät sen verran paksuiksi.)
5. Nostele kypsä jauheliha veneisiin ja ripottele päälle juustoraastetta.
6. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.
7. Tarjoile valitsemiesi lisukkeiden kera. 


Paistoipas aurinko kauniisti meille sisään

Makoisaa päivää!

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Luonnollista kauneutta



Sain Laveran maahantuojalta testiin uudistuneen meikkisarjan tuotteita. Täytyy sanoa, että varsinkin meikkipohjat sekä vaaleat huulituotteet (joita ei luonnonkosmetiikan valmistajilta ole kovin runsain mitoin saatavana) ovat heikkouteni.

Laveran 2-in-1 Compact Foundation on mukavan kostean tuntuinen iholle levitettäessä. Se peittää mielestäni todella hyvin ja antaa tasaisen, samettisen pinnan. Levittämisen kanssa saa olla suhteellisen nopea, sillä tuotetta on hieman vaikea työstää kun se on hetken aikaa ollut iholla. Kokeilin levittämistä sienellä sekä siveltimellä ja sivellin oli selvästi suosikkini! Tuote asettui iholle paremmin. Itselläni on käytössä tämän tyylinen sivellin. Minulle sopiva meikkipuuterin sävy on 01 Ivory, joka ei nimestään huolimatta ole norsunluunvalkoinen. Sävy on enemmänkin lämmin, vaalea-keskitumma.

Aivan innoissani olen Lavera Beautiful Lips Brilliant Care -huulipunasta! Sävy Frosty Champagne 01 on T-Ä-Y-D-E-L-L-I-N-E-N. Olen vuosia marmattanut luonnonkosmetiikan huulipunien sävyistä, jotka useimmiten ovat omaan makuuni aivan liian tummia. Lisäksi huulipunat saattavat levittyä hieman huonosti ja tuntua kuivilta huulilla. Mutta ei tämä! Tuote levittyy lähestulkoon huulivoiteen tavoin ja antaa ihanan kosteutetun tunteen. Se myös sävyttää huulia juuri sopivasti vaaleammaksi, itselläni kun on suhteellisen tumma pigmentti huulissa, mistä en oikein pidä. 

Minulle uutta oli se, että luonnonkosmetiikan puoleltakin löytyy nykyisin kulmageelejä! Lopetin metsästämisen aikoja sitten, mutta kappas, Laverallahan sellainenkin on. Tuote pitää kulmat ojennuksessa antamatta niille koppuraista pintaa. Itse pidän nimen omaan värittömästä kulmageelistä, sillä laitan aina puuterimaisella tuotteella sävyä kulmiin. Haluan siis pitää nämä kaksi asiaa erillään.

Onko teidän meikkipusseissanne joku näistä tuotteista?