maanantai 17. marraskuuta 2014

Pientä puhdetta

Vauvalle on kerääntynyt vaatteita jo jonkin verran ja olen aina vain työntänyt ne laatikkoon ajatellen, että pesen ne sitten suuremmissa erissä tai jopa kaikki kerralla.

Onneksi tulin tehneeksi pienen välitsekkauksen! Pukimia on jo sellainen kasa, että oli täysi työ leikata kaikista laput irti, pestä ja kuivattaa ne sekä viikata ja lajitella koon mukaan. Silittämistäkin olin kunnianhimoisesti suunnitellut, mutta se jäi kyllä nyt väliin. Silittäminen on muuten inhokkikotityöni noin muutenkin!

Pesemiseen käytin Lilly's Eco Clean:n tuoksuttomia tuotteita, joihin olen aivan ihastunut!



Olen pyytänyt kaupasta aina mukaan henkarit varmuuden vuoksi, sillä en vielä ollut aivan varma miten tulen vaatteita säilyttämään. Niille tulikin käyttöä kun puuhastelimme vauvan vaatesäilytyksen parissa viikonloppuna!

10 kommenttia:

  1. Voi kun tulee nuo ajat lämmöllä mieleen, kun ensimmäisen kerran pesi pikkuruisia vauvanvaatteita. Todellakin silitykset voi unohtaa, vauva on tärkeämpi ja onneksi vauvanvaatteet ovat yleensä helposti itsestään siliäviä, jos niitä vähän oikoo kosteana. Itse myös vihaan silitystä. Lienee muisto au-pair ajoista jenkeissä ja siitä kuinka silitin ja silitin herran paitoja. Onneksi oma mieheni silittää paitansa itse tai joskus kun olen todella kiltti voin silittää pari paitaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Vaikka sinänsä sen kummoisempi homma ei olekaan kyseessä, niin onhan tää aika jännää puuhaa. Minäkin vaan oioin vaatteet hieman kosteina. Onneksi mieheni on omatoiminen paitojen silityksen suhteen :) Hui, au-pairina jouduit varmaankin silittämään ihan liikaa!

      Poista
  2. Voi miten mukavia puuhasteluja sulla <3 Jännittävää aikaa <3 ps. vihaan myös silittämistä, ja välttelen sitä ihan viimiseen asti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silittäminen on kamalaa ja epäkiitollista puuhaa. Aina jää johonkin ärsyttävä ryppy tai taitos! Näitä pikkuvaatteita kyllä jaksaa onneksi hypistellä <3

      Poista
  3. Söpöjä pieniä vaatteita, kyllä tuollaista puhdetta mielellään tekee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, ei voi kyllä valittaa vaikka selkä olikin aika solmussa kaikesta kurkottelusta ja nyhertelystä :)

      Poista
  4. Voi "hellanlettas"!!!!!! mam

    VastaaPoista
  5. Voi miten suloisia, ihania, pieniä vaatteita <3
    Kamala homma tuossa, mutta onneksi olet sen nyt tehnyt ja
    voit keskittyä muihin juttuihin :)
    Koska H-hetki on ?
    tuisku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurin osa vaatepinoista on selätetty, mutta miten joku uusi pino onkin taas ilmestynyt odottamaan käsittelyä... Ensi vuoden puolella vasta :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!