tiistai 11. marraskuuta 2014

Täytetyt kesäkurpitsaveneet

Olin ostanut kaupasta pari kesäkurpitsaa ajatellen, että kehitän niistä jotain. Tuolla ne olivat toista viikkoa jääkaapissa odotelleet, joten oli piti tarttua toimeen. Muistin äidin tehneen välillä kotona täytettyjä kesäkurpitsoja, joskin on paljon mahdollista, etten tuolloin osannut arvostaa kovin paljon kyseistä ruokalajia (anteeksi äiti!).



1. Pese kesäkurpitsat ja jos ne ovat kovin pitkiä, leikkaa puoliksi. Halkaise tämän jälkeen pituussuunnassa.
2. Koverra veneiden keskelle aukko, jotta täytteet mahtuvat kyytiin.
3. Paista jauheliha ja mausta haluamallasi tavalla. Minä käytin mustapippuria, valkopippuria, paprikamaustetta sekä oreganoa. Lisäksi laitoin sekaan pienen purkin tomaattipyrettä ja vähän vettä. Suosittelen lisäämään myös esim. viherpippurisulatejuustoa tai sinihomejuustoa, jotta täytteestä tulee oikein maukas!
(4. Sekoita halutessasi kovertamasi kesäkurpitsan malto jauhelihaan ja paista 10-15 min. jotta enin neste haihtuu. Itse jätin tällä kertaa tämän kohdan väliin kun veneiden reunat jäivät sen verran paksuiksi.)
5. Nostele kypsä jauheliha veneisiin ja ripottele päälle juustoraastetta.
6. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.
7. Tarjoile valitsemiesi lisukkeiden kera. 


Paistoipas aurinko kauniisti meille sisään

Makoisaa päivää!

5 kommenttia:

  1. Kiva, että muistuu jotain pöperöistä mieleen ! Laitoitko koverretun osuuden jauhelihan sekaan,se antaa kosteutta ja "kasvispitoisuutta"! Kesäkurpitsat kummittelee meillä lähes jatkuvasti vihanneslokerossa.Se on helppo kasvisosuus,mutta makuahan siihen jotenkin pitää taikoa! mamatschi

    VastaaPoista
  2. No nii, olihan siinä sekin vaihtoehto,mutta ripaus öljyä veneen pohjalla pehmittää kurpitsaa kivasti. mam

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin muistaa öljy seuraavalla kerralla! Mausteita tosiaan kesäkurpitsat vaatii.

      Poista
  3. Ooh miten herkullisen näköistä! Kuulostaa suht helpolta ja nopeelta! Täytyypä kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No superhelpot tosiaankin ovat joten kokeilemaan vaan :) Suosittelen maustamaan kunnolla.

      Poista

Kiitos kommentistasi!