sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Synttäriarvonta + alekoodi!

Kynttilöitä tuli poltettua sen verran ahkerasti joulun aikaan, että hamstrasin jokin aika sitten hieman täytettä varastoihini. Päädyin tuttuihin Joik:n tuoksukynttilöihin, sillä niissä on mielestäni mainio hinta-laatusuhde puhumattakaan silmiä hivelevästä ulkomuodosta.

Iki-ihanat Joik:n kynttilät valmistetaan ympäristöystävällisestä soijavahasta, joka on hengitysilmankin kannalta terveellisempi vaihtoehto kuin perinteiset parafiini- ja steariinikynttilät. Kun kynttilä on lopussa saa  vahan myös pestyä pois laseista siististi, mikäli haluaa käyttää kippoja jatkossa tuikuille tai johonkin muuhun.

Kynttilöiden paloaika on kiitettävän pitkä, noin 30 tuntia. Muistan muuten kuulleeni joskus, että kynttilä kannattaa sammuttaa upottamalla sydän sulaneeseen massaan, näin lasi pysyy siistinä eikä mustu. Kynttilää kannattaa polttaa korkeintaan muutama tunti kerrallaan. Tuoksut ovat superherkullisia, mutta valikoimassa on myös tuoksuton soijakynttilä.



Yhteistyössä Sisters Beauty Shop:n kanssa minulla on ilo arpoa yhdelle onnekkaalle Joik-kynttilä blogini 2-vuotissynttäreiden kunniaksi!


Arvonnan säännöt:

1 Arpa
- Käy Sisters Beauty Shopin sivuilla  ja kommentoi tähän postaukseen minkä tuoksuisen kynttilän valitsisit ja miksi, mikäli arpaonni suosii.

2 arpaa
- Käy Sisters Beauty Shopin sivuilla  ja kommentoi tähän postaukseen minkä tuoksuisen kynttilän valitsisit ja miksi, mikäli arpaonni suosii.
-  Olet rekisteröitynyt blogini lukijaksi Bloggerin kautta

3 arpaa
- Käy Sisters Beauty Shopin sivuilla  ja kommentoi tähän postaukseen minkä tuoksuisen kynttilän valitsisit ja miksi, mikäli arpaonni suosii.
- Olet rekisteröitynyt blogini lukijaksi Bloggerin kautta
- Jaat postauksen Facebookissa tai blogissasi.

Ilmoitathan kommentissasi monellako arvalla olet mukana. Anonyymit, muistattehan jättää nimimerkin ja sähköpostiosoitteen. Arvonta alkaa heti ja päättyy pe 13.2.2015 klo: 20.00. Suoritan arvonnan ja julkistan voittajan ensi lauantaina. Arpaonnea!

Mikäli arpaonni ei osu kohdalle, voit tehdä kynttilätilauksen  Sisters Beauty Shop:sta 
ja saat koodilla ladyblue10 10% alennuksen! Koodi on voimassa 22.2. saakka. Valikoimissa on myös ihanaa luonnonkosmetiikkaa, koodi koskee koko valikoimaa.

29 kommenttia:

  1. Vanille et noisette tai vadelmasorbetti, kuulostavat mielettömän herkullisilta :) Kahdella arvalla mukana :)

    Veera / veetu89@jippii.fi

    VastaaPoista
  2. Ensinnäkin onnea kaksivuotiaalle! Kauhea määrä noita tuoksuja, ihanaa että on mistä valita ja löytää omat suosikkinsa :) Sairastelleena tuskin haistaisin muita kuin todella vahvoja tuoksuja joten päädyn Intialaiseen masalateehen (intialaiset teet ovat muutenkin ihania!). Bloggerin kautta lukijana + jaoin blogini facebook sivuilla eli 3 arpaa :)

    VastaaPoista
  3. Hmm, vaikea valinta, sillä monta hyvältä vaikuttaa tuoksua. Sanoisin kuitenkin vadelmasorbetti. Kahdella arvalla lukijanasi ( blogger) mukana.

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Synttärionnea! La bella vita kuulosti vain niin hyvältä, että valitsen sen :) Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  5. Kahdella arvalla mukana. Haluaisin ehdottomasta kokeilla kielon tuoksuista kynttilää. Sen tuoksu on vaan niin ihanan raikas. Minulla ei ole aikaisempaa kokemusta näistä kynttilöistä, mutta kiva olisi kokeilla.

    VastaaPoista
  6. Mun suosikki on myös tuo vadelmasorbetti.Niin paljon oli erilaisia tuoksuja,että pitäisi jokainen vain testata jotta tietäisi mistä tykkää.
    Olen jo tosi pitkään blogilistan kautta seuraillut päivityksiäsi,mutta tänään vasta liityin lukijaksesi,oli jo korkea aikakin.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Kahdella arvalla mukana vaikka en linkkiä saakaan toimimaan. Tulen lisäämään lempparini tähän myöhemmin.

    VastaaPoista
  8. Olen muuttamassa pian opiskelemaan uuteen kaupunkiin, ja oon jo suunnitellut paljon sisustusta. Sain mummilta hopeatarjottimen, johon suunnittelen pinkkiä ruusukimppua jossain nätissä vaasissa, ja siihen viereen toi kielon tuoksuinen kynttilä sopis upeasti myös ulkonäkönsä puolesta. :) mukana kahdella arvalla

    rosemarie (a) hotmail.fi

    VastaaPoista
  9. Tosi kiva arvonta! Onnea :)
    Vanille et noisette kuulostaa hyvältä.
    Kahdella arvalla mukaan :)
    millakko ( at ) gmail.com

    VastaaPoista
  10. Kahdella arvalla mukana. Tuolla oli herkullisen tuoksuisia nimiä...valitsin tämän jos onni on kohdalla: http://www.sistersbeauty.fi/#!product/prd1/1213404081/makea-piparminttu


    Kahdella ilmoittaudun arvoontaan mukaan =)

    helin@ lailanet.fi

    VastaaPoista
  11. Onnea 2-vuotiaalle! Yhdellä arvalla. Todella vaikea valita noin monesta, mutta Makea Uni kuulosti houkuttelevalle =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Sitruunasorbetti ehdottomasti! Tuoksuttelin sitä forma-messuilla ja rakastuin<3

    Mukana kolmella, tiamakinen@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Kahdella arvalla mukana :) Vanilla et noisette on lempparini!

    nennuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Ihana arvonta! Olipa vaikea valita suosikkia, mutta lopulta kynttilän väri ja lähestyvä kevät ratkaisi eli valitsen kielon :)
    En halua sähköpostiosoitettani näkyviin siinä olevan nimeni takia, mutta jos arpaonni suosii niin otan sinuun yhteyttä.
    Ja aurinkoiset onnittelut 2-vuotiaalle :)

    -Marenki

    VastaaPoista
  15. Crème brûlée: "Tuoksuu kuin herkullinen jäkiruoka" ja tästä jälkiruoasta tykkään :)

    Kahdella arvalla mukana :)

    voilooa@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Onnea onnea!
    Valitsisin Vanille et noisette, koska vanilja on ollut lempituoksuni kautta aikojen.
    Mukana kolmella arvalla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  17. Laventelista olen aina tykännyt joten se olisi valinta :)
    Mukana yhdellä arvalla.
    mussaka(at)luukku.com

    VastaaPoista
  18. Kahdella arvalla mukaan! Vadelmasorbetti kuulostaa niiiin herkulliselta, että siihen vaaka kallistuisi!
    pussikarhu(at)luukku.com

    VastaaPoista
  19. Kielon tuoksusta tulee mieleen aina mummo ja kesät mökillä. Siihen valintani siis kallistuisi.
    Lukijana kahdella arvalla mukana, seuraan bloggerin kautta.
    ansamaria1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  20. Mansikka raparperi kynttilä olis ihana. Mukana yhdellä. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Vadelmasorbetti jo nimenä kuullostaa niin herkulliselta, joten valitsen sen! Yksi arpa.
    t. mallukka
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  22. Yhdellä arvalla mukana. Minttu on yksi lempituoksujani ja sopisi ehkä kynttiläänkin tuomaan raikkautta. wonderwhy@netti.fi

    VastaaPoista
  23. sitruunasorbetti on mun mielituoksu. Sitrukset on niin raikkaita! yksi arpa, maison@luukku.com

    VastaaPoista
  24. Vadelmasorbetti on varmasti hyvä tuoksu, mukana yhdellä arvalla.
    -Mariah-
    mariah-79@suomi24.fi

    VastaaPoista
  25. Herkulliselta kuulostava vadelmasorbetti, nam.
    Yksi arpa.
    wafer(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  26. Vaikea valinta, uusi tuttavuus minulle muutenkin. Hmm, sitruunasorbetti voisi olla raikas? jasminella82 at gmail.com

    VastaaPoista
  27. Onnea synttärien johodosta! Mun valinta olisi varmaankin Creme Brulee, ihan vain koska on yksi mun suosikkijälkkäreistä :) Ja kahdella arvalla mukana
    arhippainen@luukku.com

    VastaaPoista
  28. Mansikka-raparperi, siitä tuoksuyhdistelmästä tulee jostain syystä mieleen mummola ja kesä
    Kahdella arvalla olen mukana
    pauleceb(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  29. Onnea 2-vuotiaalle :)
    tuisku

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!