lauantai 28. maaliskuuta 2015

Pöytävalaisin

Tämä olohuoneemme pikkupöydällä sijatiseva valaisin on alkanyt näyttää silmääni vähän liian romanttiselta. Valaisin on edelleen mielestäni kaunis, mutta tekisi mieli vaihtaa tilalle jokin vähän suoralinjaisempi lamppu. Olen googlaillut ahkerasti valaisimia tapani mukaan ulkomaisia nettikauppja myöten, mutta en meinaa millään päästä sopimukseen itseni kanssa siitä, millainen valaisin tähän nyt sitten sopisi parhaiten.



1. / 2. / 3. / 4. / 5. / 6. / 7. / 8.

Ulkomailta sähkölaitteita ostaessa on tietenkin se ongelma, että töpseli saattaa olla erilainen ja kuulemma jännitekin kannattaa tarkistaa. Töpselin saa toki vaihdettua ja näin olemme tehneetkin kun tilasimme muutama vuosi sitten Amazonista leivänpaahtimen. Monet nettikaupat eivät harmikseni toimita Suomeen tai sitten postikulut ovat tähtitieteelliset.

Valaisin saisi olla kohtuullisen isokokoinen ja tukeva, ei siis mikään helposi kumoon tönäistävä. Lasijalkaisiin olen kovin mieltynyt, mutta näyttääkö se sitten hassulta lasipöydällä? Valaisimen tulisi myös erota selvästi näistä ruokailutilan valaisimista, jotta kaikki ei ole ihan samaa sarjaa.

Tuleeko teillä mieleen hyviä valaisinehdokkaita?

9 kommenttia:

  1. Oi, tuo nelonen on jotenkin todella upea. Ja jatkaisi samaa muotokieltä pöydän kanssa. Varjostin on vaan siinä omaan silmääni jotenkin liian pikkuruinen, mutta senhän saisi helposti vaihdettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, varjostimen saa helposti muutettua. Ja nyt kun katson näitä kuvia, niin tosiaan nelonen ja seiska olisivat aika tavalla samaa sarjaa pöydän kanssa!

      Poista
  2. Mun lemppareita on 1 ja 3 mutta pöydän kanssa sopisi tuo 7 hyvin!
    Asiasta kukkaruukkuun, toimiiko teillä kaukosäädin ilman että tarvitsee avata tv tason luukkua?
    Mietin uuden tv tason ostoa ja yksi ihana oli mielessä mutta luukku pitää olla auki jotta kanavia voi vaihtaa.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monta kaunista lamppua, vaikeita päätöksiä! Ei toimi valitettavasti ilman että avaa luukun, itseäkin ärsyttää ko. asia :( Useinpa luukku sitten repsottaakin auki, vaikka aina yritän muistaa laittaa sen kiinni samalla kun telkkarinkin. Mutta tällaisella kaukosäätimen käyttöalueen laajentimella tuo ongelma poistuisi, tosin sitten tv-tasolle tulee musta pieni mötikkä näkyviin... http://www.digishop.fi/hq-infrapunalaajennin.htm Lisäksi joskus olen nähnyt tv-tason, olikohan Vepsäläisellä, jossa oli maitolasiset ovet/luukut ja kaukosäädn toimi niiden läpi! Sellaisen haluaisin seuraavaksi. Tule kertomaan kuinka ratkaisitte asian :)

      Poista
  3. Kolmonen ja seiska :)
    On tuo teidänkin lamppu aivan ihana. Jostain tuon tyylisestä juuri tänään haaveilin, kun järkkäilin kotia uusiksi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmonen ja seiska ovat kyllä kivat! Minustakin meidän lamppu on kiva, mutta jotenkin nyt kaipaan tähän jotakin muuta vaihtelun vuoksi :) Tälle täytyy siis ehkä etsiä uusi koti...

      Poista
  4. Täältä ääni seiskalle :)
    Kuinka korkea muuten tuo teidän nykyinen valaisin on? Ajattelitko luopua nykyisestä?
    Saattaisinpa olla kiinnostunut ostamaan jos olet siitä luopumassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seiska on kyllä kiva! Sitä ei harmi vaan saa valkoisella varjostimella, pitäisi siis ostaa erikseen jostakin jos sellaisen haluaa. Nykyisestä lampusta varmaankin luovun, korkeus on 75cm ja varjostimen leveys leveimmältä kohdalta 50cm. On siis aika kookas ja näyttävä, mikä ei välttämättä kuvista välity täysin. Ilmoittele jos kiinnostaa :)

      Poista
  5. Hei ja kiitos vastauksestasi.
    Laitoin sinulle sähköpostia blogisi osoitteeseen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!